Opiskelijabudjetilla saattaa olla hankala nipistää käyttörahaa joululahjoihin. Nappaa artikkelista helpot ja edulliset lahjaideat!
Joulu on tunnetusti lahjojen antamisen aikaa, mutta mikä neuvoksi, jos budjetissa ei ole ylimääräistä? Jos haluat muistaa läheisiäsi tänä vuonna, kokosimme muutaman edullisen lahjaidean, jotka ovat mahdollisia toteuttaa pienemmälläkin budjetilla. Nappaa inspiraatiota lahjaostoksille!
Ruokalahjat
Lahjat lasipurkissa ovat helppoja toteuttaa, joista saat myös persoonallisia. Herkut maistuvat joulunpyhinä ja ovat taatusti mieluinen lahja kenelle tahansa. Kotitekoisen kaakaon kokoat helposti laittamalla purkkiin kerroksittain kaakaojauhetta, sokeria, suklaahippuja, vaahtokarkkeja (tai muita sopivia lisukkeita, esimerkiksi murskatut minttu karamellit tai keksinmuru toimivat). Lisää lahjanaru ja mahdolliset haluamasi koristeet, voit myös kiinnittää purkkiin ainesosat sekä kaakaon teko-ohjeet. Lasipurkin voi täyttää myös itse leivotuilla kekseillä, valikoiduilla, lahjansaajan suosikki karkeilla tai vaikka jouluisella Rocky Roadilla (superhelppo hittiresepti alla)!
Valkosulkaa - karpalo Rocky Road
2 Valkosuklaalevyä
1dl Kuivattuja karpaloita
50g Piparkakkuja
Murskaa piparit pieniksi paloiksi ja leikkaa karpalot pienemmiksi. Pilko valkosuklaa paloiksi ja sulata se vesihauteessa. Sekoita sulaneeseen suklaa seokseen keksinmurut ja karpalot. Levitä seos vuokaan tai tarpeeksi suurelle lautaselle tasaisesti. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti. Leikkaa rocky road levy pienemmiksi neliöiksi.
Happy Socks
Sukkia käyttävät kaikki! Tarpeellinen lahja pääsee käyttöön varmasti ja Happy Socksilla on valikoimaa josta valita. Sukat löytyvät kaikenikäisille tyylitaitureille kaikissa kuoseissa ja väreissä. Happy Socksilta löytyy myös lahjapakkauksia joissa on valmiiksi neljät erilaiset sukat valikoituna lahjansaajalle. Takuuhitti, varsinkin kun saat ISIC-kortilla 15% opiskelija- alennusta valikoimasta!
Kasvit
Onko lähipiirissäsi viherpeukalo? Joku joka on vasta muuttanut uuteen kotiin tai kaipaa kotiinsa pientä piristystä? Kasvit tuovat kotiin väriä ja ovat turvallinen valinta sisustuslahjaksi. Helppohoitoisia, lahjaksi sopivia kasveja ovat mm. palmuvehka, kultaköynnös sekä rahapuu.
Äänikirjapalvelut sekä podcastit
Joululomalla on aikaa rentoutua hyvän kirjan parissa! Anna lahjaksi äänikirjapalvelu, josta löytyy takuulla jokaiselle jotakin. ISIC:illä uudet asiakkaat saavat ilmaista kuunteluaikaa Nextoryn äänikirjapalvelussa, ja opiskelija-alennuksen ilmaisen kuunteluajan päätyttyä. Hyödynnä etu ja saat palvelun lahjaksi hitusen halvemmalla. Tiedätkö jonkun, jota maksumuurien takana olevat podcastit ilahduttaisivat joululomalla? Lahjoita podien kuunteluaikaa, saat ISIC:illä ilmaista kuunteluaikaa sekä -50% alennuksen Podit.fi -palvelusta!
Kirjat
Perinteiset kirjat ovat joululahjojen hitti. Uutena kirjat saattavat maksaa melko paljonkin, mutta kirppareilta ja antikvariaatista saatat löytää todellisia helmiä uuden veroisina. Inspiroiva sisustus -tai reseptikirja, käsistään kätevälle neulonta-ohjeita, mysteerien ystäville dekkari.. Kirja on varsin personoitu lahjaidea kun tuntee lahjansaajan riittävän hyvin.
Kuva-albumit ja kalenterit
Kalenteri tai kuvakirja täynnä yhteisiä kuvia ja muistoja on poikkeuksetta tykätty lahjaidea. Lukuisissa palveluissa on mahdollista teettää personoituja kuvakirjoja, kalentereita ja tauluja lahjoiksi. Käy läpi puhelimesi kuvakansiot ja kokoa lahja joka varmasti säilyy!