Nauti Kiinassa antoisista opinnoista, kansainvälisestä ilmapiiristä korkeakouluissa sekä tietysti paikallisesta elämänmenosta!

Opiskelijaelämä Kiinassa

Opiskelijaelämä Kiinassa on upea kansainvälinen kokemus, jonka aikana kartutat harvinaisen kielen taitoja ja astut oman totutun kulttuurin ulkopuolelle. Kiina on kasvattanut tasaisesti suosiotaan opintokohteena suomalaisille opiskelijoille sekä vaihto-opintovuoden että koko tutkinnon suorittamisen kohteena. Lukaise läpi vinkkimme hakemiseen ja opiskelijaelämään Kiinassa!

Hakeminen

Kiinassa ei ole yhtä yhtenäistä hakuaikaa kaikille korkeakouluille, vaan hakuajankohdat vaihtelevat korkeakouluittain. Yleensä koulutusohjelmien hakuaika alkaa kuitenkin helmi-maaliskuussa ja päättyy kesällä. Kiinan korkeakoulujen hakupalvelu CUCAS:n kautta voit hakea jopa yli 600 kiinalaiseen korkeakouluun. Suomesta voit hakea Kiinaan opiskelemaan esimerkiksi oman oppilaitoksesi vaihto-ohjelman, KILROYn tai Asia Exchangen kautta. Kielikurssille Kiinaan lähdet EF:n kautta, ja työharjoitteluun Kiinaan voit hakea niinikään KILROYn kautta.

Tarvitset Kiinassa opiskeluun viisumin, joita on opintojen pituudesta riippuen tarjolla 3 erilaista. 

  • X1 visa: Viisumi yli 180 päivää kestäville opinnoille
  • X2 visa: Viisumi alle 180 kestäville opinnoille
  • L Visa: Lyhyemmille kielikursseille, kuten kesäkursseille tarkoitettu viisumi

Opinnot ja rahoitus

Kiinassa lukuvuosimaksut ovat noin 3000-7000 EUR vuodessa (kalleimpien ohjelmien hinta saattaa kivuta myös muutamiin kymmeniintuhansiin euroihin), riippuen opintoalasta ja oppilaitoksesta. Huippuyliopistoissa, isojen kaupunkien yliopistoissa sekä lääketieteellisillä aloilla lukukausimaksut ovat korkeampia kuin maaseudun, pienempien kaupunkien tai esimerkiksi humanistisilla aloilla. Kiinassa opiskelu on siis ulkomailla opiskeluksi melko keskihintaista. Kiinan valtion apurahoja ulkomaisille opiskelijoille voit tarkastella Campus Chinan sivuilta.

Joissakin korkeakouluissa koko tutkinto on mahdollista suorittaa englanniksi, vaikkakin kiinan kielen opiskeluun opintojen ohessa kannustetaan, ja kurssikokonaisuuksien muodostaminen englanninkielisten kurssien pohjalta voi olla hyvinkin haastavaa. Jos tuntuu siltä, että mandariinikiina ei luista nyt eikä tulevaisuudessa, GoAbroad antaa mahtavia vinkkejä Kiinassa opiskeluun englanniksi. Ulkomaisten opiskelijoiden suosituimpia opintoaloja Kiinassa ovat kiinan kieli, lääketieteet, matematiikka, talous- ja poliittiset tieteet sekä insinööriopinnot. Kiinassa panostetaan kansainvälisyyteen ja käytännönläheiseen opetukseen, ja yhä useampaan tutkintoon ja vaihto-opintoihin sisältyy työharjoittelujakso. 

Asunto ja eläminen

Elinkustannukset Kiinassa ovat kuitenkin melko edulliset; ruoka-annokset kustantavat yleensä muutamia euroja ja koska opiskelijat majoittuvat useimmiten kampuksella, matkustamiseen kodin ja koulun välillä ei kulu juurikaan rahaa. Isoissa kaupungeissa, kuten Pekingissä ja Shanghaissa, pärjää n. 750-1100 eurolla kuukaudessa, pienemmissä kaupungeissa elinkustannukset asettuvat n. 530-900 euron kieppeille, ja parhaimmillaan tähän sisältyy myös asumiskulut, jos majoitut kampusmajoituksessa. 

Majoitusmuodoista kampusmajoittuminen on sekä edullista että hyvin suosittua. Majoitus kampuksella kustantaa n. 130-360 EUR/kk, ja majoitusmuodot vaihtelevat 1 hengen huoneista 2 tai useamman hengen jaettuihin huoneistoihin. Koska kysyntä on suurta, kansainvälisille opiskelijoille ei voida oppilaitoksen toimesta luvata majoitusta kampuksella, ja kansainväliselle opiskelijalle oiva majoitusvaihtoehto onkin perhemajoitus, joka kustantaa n. 300-500 EUR/kk. Perhemajoituksessa pääset tutustumaan tietysti myös kiinalaiseen arkeen ja kohennat kiinan kielen taitojasi. Kampusmajoituksessa kansainväliset opiskelijat majoitetaan usein keskenään, joten kiinan taitojen treenaamiseksi kannattaa yrittää ystävystyä paikallisten kurssitovereiden kanssa. Oman yksiön vuokraaminen kustantaa asuinpaikasta riippuen n. 270-900 EUR/kk. Jos haet opiskelemaan CUCAS:n kautta, he auttavat sinua myös majoituksen hakemisessa. 

 

Lähteet:

Opiskelu Kiinassa - KILROY

Asia Exchange - Blog: student life in Shanghai

Maailmalle.net

How to apply - CUCAS

Campuschina.org

GoAbroad: Tips to Studying in China

Top Universities: Study in China

Masters Portal: Study Abroad in China

China Admissions: Accommodation in China

)