"Voin varmasti sanoa myös ystäväni puolesta, että onneksi varasimme opiskelijalennot!"
"Vajaa vuosi sitten sain sähköpostin yliopistoltani. Minut oli hyväksytty opiskelemaan Fudanin yliopistoon Shanghaihin. Maaliskuussa 2017 aloittaisin vaihtoni maailman toisella puolella, maailman isoimmassa kaupungissa, jossa Googleenkin pääseminen on haaste.
Tuolloin vaihto tuntui vielä hyvin kaukaiselta ja epätodelliselta asialta, mutta reissukuumeen kasvettua tarpeeksi suureksi päätimme alkaa katsomaan vaihtokaverini kanssa lentojamme jo kesällä. Kun pohdimme lentoajankohtia, meillä ei ollut vielä mitään varmuutta tarkoista aloitus- tai lopetuspäivästämme vaihtoyliopistossamme. Löydettyämme Kilroyn kautta hyvänhintaiset opiskelijaliput varasimme lähtölennot tammikuulle Vietnamiin sekä paluulennot heinäkuulle takaisin Shanghaista Suomeen. Koska lentopäivämme olivat vielä kesällä hyvin epävarmat ja molemmat meistä omistavat ISIC-kortit, varasimme varmuuden vuoksi lennot, joissa lentopäiviä on mahdollista muuttaa. Ja onneksi näin teimmekin…
Kun lähtöömme oli enää alle viikko, saimme vaihtoyliopistomme infopaketin ja tarvittavat paperit Kiinan viisumin hakemista varten. Laskettuamme päiviä totesimme, ettemme mitenkään voi ehtiä alkuperäiselle lennollemme tai mikäli lähdemme, emme ehdi saada Suomesta viisumeita. Lähdimme selvittämään lentojen siirtämistä, mutta epäonneksemme koko maailma juhli juuri tällöin vuodenvaihdetta ja yksi jos toinenkin puhelu alkoi automaattisella poissaoloviestillä. Itse sain loppujen lopuksi siirrettyä lentoni viikkoa myöhemmäksi soitettuani suoraan lentoyhtiööni. Maksoin lentoni siirrosta noin 200 euroa ja onneksi olin varannut alkujaan muutosoikeudelliset lennot!
Kun ystäväni soitti samaiseen lentoyhtiöön vain hetki minun jälkeen, tarjottiin hänelle samoja lentoja yli kolminkertaiseen hintaan. Olin ilmeisesti saanut viimeiset lennot tätä hintaluokkaa. Tässä vaiheessa alkuperäisiin lentoihimme oli alle 48 tuntia ja pieni paniikki alkoi nousta. Onneksi ongelma ratkesi myös ystävälläni jo seuraavana aamuna, kun hän soitti Kilroylle. Ystäväni sai vaihdettua lennot vajaalla sadalla eurolla seuraavalle sunnuntaille."
"Tässä vaiheessa voisin siis sanoa että loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt meillä on enemmän aikaa suunnitella reissuamme ja pakata rauhassa loppuun. Lisäksi ehdimme vielä tutustua ISIC-etuihin Aasiassa. Reissaamme ainakin Singaporessa, Hong Kongissa sekä Japanissa, joten tutustuminen paikallisiin ISIC-etuihin on must.
Voin varmasti sanoa myös ystäväni puolesta että onneksi varasimme opiskelijalennot. Opiskelijabudjetti olisi tuskaillut huomattavasti enemmän, mikäli emme olisi voineet muuttaa alkuperäisiä lentojamme näin helposti, vaan olisimme joutuneet ostamaan kokonaan uudet liput. Suosittelemme ehdottomasti ISIC:n ja Kilroyn opiskelijalentoja vaihtoon tai pidemmälle reissulle lähteville. Näin saat enemmän joustovaraa normaaliin lentolippuun verrattuna ja voit mahdollisesti välttyä suuremmilta kustannuksilta, jos lentoja täytyykin siirtää.
Nyt lähtöömme on enää alle viikko ja toivotaan että tällä kertaa koneen lähtiessä olemme myös mukana!
Mahtavaa vuotta 2017, ja jos Suomessa alkaa tuntua liian kylmältä, niin muistathan tsekata ISICin opiskelijalennot!
Reissuterkuin,
Silla"