Töihin ulkomaille? ISIC listasi vaihtoehtoja lähteä maailmalle!
Jos maailma kutsuu koulun päätyttyä kovemmin kuin yhden aurinkoloman verran, kannattaa harkita, olisiko ulkomailla työskentelyssä mitään mieltä. Jos sinulla on jo valmiiksi oma ala hallussa tai haluat tehdä sittenkin jotain ihan muuta, ulkomailla tarjontaa riittää! Omista entisistä harjoittelupaikoista tai vaihtokohteista saattaa myös löytyä yllättäviä kontakteja, kun lähtee vähän penkomaan. Silti edessä saattaa olla melkoinen vaihtoehtojen valtameri; siksipä kokosimme alle kattavasti tietoa eri toimijoista, jotka välittävät työntekijöitä ulkomaille tai tarjoavat suoraan töitä ulkomaisille hakijoille!
Kesätyöt ulkomailla
Nordjobb on läheltä ja tuttua; kuinka siistiä olisi kesäduuni Färsaarilla tai Islannissa? Nordjobbin kautta kesätöitä löytyy ympäri Pohjolaa! Jos haluat lähteä vähän kauemmas, esimerkiksi Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto SAM järjestää kesätöitä USA:sta: miltä kuulostaisi kesä huvipuistossa Yhdysvalloissa tai leiriohjaajana klassisella jenkkikesäleirillä?
Vakituiset työsuhteet
Mikäli työ virkamiestehtävissä kiinnostaa, oiva kanava valtionhallinnon tehtäviin on ulkoministeriön avoimien tehtävien sivusto. Ulkoministeriön sivuilta löytyy myös erinomainen lista kansainvälisistä järjestöistä ja heidän rekrytointitilanteestaan. Korkeakouluopiskelijoille sopivia työnhakuportaaleja löytyy Korkeakouluosaajat.fi -sivustolta, jonka hakuportaaleista löytyy työpaikkoja myös ulkomailta (vaikka portaalit pääosin keskittyvätkin Suomeen). Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille taas hyvä kanava etsiä töitä kotimaan rajojen ulkopuolelta on esimerkiksi Global Academy Jobs, jonka kautta tarjontaa löytyy ympäri maailman. Muita sivustoja loppututkinnon suorittaneille ovat esimerkiksi Graduateland, Euroopan unionin työpaikkoja kokoava EURES, ja Eurojobs, joka kokoaa erittäin kattavasti eurooppalaisten yritysten tarjoamia työpaikkoja. Työn hakeminen voi olla vastavalmistuneelle aluksi ainakin hankalaa ja vaatii opettelua, ennen kuin työnhaun perussäännöt oppii.
Working holiday, Workaway ja työt aupairina
Working holiday, workaway ja aupairiksi lähteminen ovat kaikki mainioita tapoja viettää aikaa ulkomailla välivuoden, opintotauon tai reissaamisen merkeissä! Kaikki vaihtoehdot kartuttavat kokemustasi ja takuulla avartavat katsantakantaasi, kielitaidon kohentumisesta ja kulttuurien tuntemuksesta puhumattakaan.
Working Holiday on mainio vaihtoehto hankkia ainutlaatuista työkokemusta ja samalla reissata vaikka useammassakin kohteessa monen kuukauden ajan! Working holidayn aikana kasvatat työkokemusta, solmit uusia ystävyyssuhteita ja keräät taskurahaa seuraavaa etappia varten. Working holiday -viisumia on tällä hetkellä mahdollista hakea ainakin Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Working holiday -asiantuntija Suomessa on esimerkiksi KILROY.
Workaway on myös yksi mahdollinen tapa viettää useampi viikko tai kuukausi ulkomailla työskennellen. Workaway -työntekijänä saat usein ylöspidon isäntäperheeltä tai -järjestöltä, mutta itse työ voi olla palkatonta. Workaway-paikkoja on ympäri maailmaa, joten valitse suosikkimaasi ja rupea selailemaan työnantajia, mikäli haluaisit lähteä kokeilemaan vähän erilaista ulkomaan komennusta!
Aupairiksi lähteminen on suosittu vaihtoehto erityisesti toisen asteen opiskelijoille, ja aupair-paikkoja löytyy niitäkin maailmanlaajuisesti. IAPA tarjoaa aupair-paikkoja lukuisissa erimaissa lähes kaikissa maanosissa, EurAupair on erikoistunut Euroopan alueen ja USA:n aupair-tarjontaan, ja Nordic Nannies tarjoaa aupair-paikkoja Isossa-Britanniassa.